Siirry pääsisältöön

Pääkirjoitus numeroon 2 / vol. 7

Tämä on jälleen kerran alkuperäinen pidempi versio lehden pääkirjoituksesta. Lopussa muutamia huomioita lehdestä, ja tekstin jälkeen muita Ruudinsavun juttuja, lähinnä kirja-arvioita. 


Ruudinsavulle onnitteluja!

Näinhän siinä sitten kävi, että Ruudinsavua on tehty jo kymmenen vuotta. Sopii onnitella!
Suomen Länkkäriseura perustettiin lähes vahingossa syys- tai lokakuussa 2001. Tapahtumien ketju alkoi siitä, kun tämän kirjoittaja oli julkaissut esikoisteoksensa Pulpografia, joka esittelee yli 300 amerikkalaista kioskidekkaristia. Suomen Dekkariseuran julkaisemaa tehdessäni huomasin, että monet kiinnostavat ja laadukkaat kioskikirjailijat olivat tehneet myös länkkäreitä, ja puhuin ystäväni, kirjailija Tapani Baggen kanssa asiasta. Pohdimme, että jatko-osa Pulpografialle pitäisi tehdä, mutta sille ei ole kustantajaa. Tapani sanoi: "Senhän julkaisee tietenkin Suomen Länkkäriseura!"
Tuohan oli selvä heitto, mutta useasti heittoihin kannattaa tarttua. Kyselin muutamia tuttuja mukaan ja Länkkäriseuran perustava kokous pidettiin syksyllä Turussa, kun olimme olleet Tapanin kanssa pienimuotoisessa pulp-aiheisessa keskustelutilaisuudessa Turun Kirjakahvilassa. Nappasimme tilaisuudesta mukaan myös Sami Myllymäen, joka ei varmasti tuolloin tiennyt, että joutuu säilyttämään myymättömiä Ruudinsavuja kotonaan. Mukana oli myös sellaisia satunnaisesti Ruudinsavussa näkyneitä ihmisiä kuin Kimmo Ahonen ja Mari Verho. Tapani kirjoittaa Ruudinsavuun edelleen satunnaisesti.
STT:lle tehty tiedote ja sähköpostilistan perustaminen toivat toimintaan mukaan aktiivisen monipaikanhöylän ja supertietäjän Anssi Hynysen sekä Jukka Sippolan ja Jari Teilaksen. Ensimmäinen numero saatiin valmiiksi yllättävän nopeasti: sitä myytiin jo Turun kirjamessuilla, jonne saimme ilmaisen myyntipaikan Varsinais-Suomen läänin taidetoimikunnan osastolle. Ensimmäisenä vuonna ilmestyikin vain tuo yksi numero, joka olisi jälkikäteen ajatellen pitänyt ehkä nimetä näytenumeroksi. Mediahuomiotakin tuli hiukan.
Ruudinsavu ilmestyi monta vuotta neljä kertaa vuodessa, mikä alkoi sittemmin tuntua - varsinkin päätoimittajasta, muusta toimituksesta puhumattakaan - liialliselta työtaakalta. Siksi ilmestyminen on nykyään sidottu niin sanottuihin volyymeihin, jolloin neljä numeroa muodostaa volyymin riippumatta siitä, missä ajassa ne ilmestyvät. Samaa ilmestymistapaa noudattaa muun muassa Ruudinsavun pikkuserkku, Ankistien Ankkalinnan Pamaus, jonka päätoimittaja Timo Ronkainen on ollut mukana myös Ruudinsavun toiminnassa.
Mitä tapahtui Pulpografian jatko-osalle? Länkkäriseura ei sitä julkaissut: Kuudestilaukeavat ilmestyi BTJ Kirjastopalvelulta vuonna 2005. Sen rinnalla ilmestyi toinenkin länkkärihakuteos, Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita, jossa monet länkkäriseuralaisetkin esittelevät kirjailijoita Zane Greystä Louis L'Amouriin ja takaisin. Länkkäriseura julkaisi Kuudestilaukeavien pienen jatko-osan, pelkästään novellisteja esittelevän, vitsikkäästi nimetyn vihkosen Viidestilaukeavat. Sitä saattaa jostain laatikon pohjista vielä löytää, jos sen haluaa tilata.

***

Ruudinsavun päätoimittaja on saanut uuden koneen - tai ainakin sinnepäin. Kun lehden ulkoasua on pitänyt työstää alusta alkaen uudestaan, on samalla tehty pientä ulkoasu-uudistusta. Mitään kovin radikaalia ei ole tehty ja lehteen uskaltaa tarttua avoimin mielin edelleenkin.
Mutta päätoimittajan ja muun toimituksen (?!) ponnisteluja kannattaa tukea, ettei kenellekään tule mieleen että on tehnyt turhaa työtä. Muista siis uudistaa tilauksesi: 18 euroa tilille 430918-2126207 kilahtaa ja neljä numeroa postiin vilahtaa! Ilmoita nimesi ja osoitteesi maksaessasi, niin tiedämme, kenelle lehdet lähetetään. Muistathan myös, että monia vanhoja numeroita on saatavilla - kannattaa kysellä (paitsi Morgan Kane -erikoisnumeroa).
Siltä varalta, että kymmenvuotisjuhlalehti tavoittaa lukijat ennen joulua: hyvää joulua! Onnellista uutta vuotta joka tapauksessa!
Juri Nummelin

PS.
Kuten niin valitettavan usein käy, lehdessä on harmillinen moka. Timo Hännikäisen hieno Heaven's Gate -essee juhlistaa numeroa upeasti, mutta sivulla 25 taittaja (eli päätoimittaja) on laiskotellut ja kuva peittää osan tekstiä alleen. Tässä puuttuvat pätkät:

Harvassa elokuvassa nuoruuden haaveita ja niiden romahtamista on kuvattu yhtä musertavasti, yhtä katkeransuloisesti.
Ehkä vielä olennaisemmalla tasolla Heaven's Gate on elegia sille, mitä Yhdysvallat olisi voinut olla. Viljelijät, pienkauppiaat ja käsityöläiset edustavat Ciminon elokuvassa toisenlaista Amerikkaa, joka perustuu
yhteisöllisyydelle ja pienen mittakaavan yrittäjyydelle. He elävät itsehallinnollisessa kyläyhteisössä, joka tuo mieleen vuosisataisen talonpoikaiskulttuurin ja joidenkin 1800-luvun utopiasosialistien ajatukset.

Heaven's Gatessa ratsuväki pelastaa virallisen WASP-Amerikan ryysyisten viljelijöiden laumalta, joka on saapunut uudelle mantereelle paremman elämän lupausten houkuttelemana. Mutta koska elokuva on kuvattu näiden "valkoisten intiaanien" näkökulmasta, lopputaistelun päätös on ironinen koko Yhdysvaltain historiaa ja lännenelokuvan lajityyppiä kohtaan.
Tämän takia Ciminon suurteos luokitellaan usein antiwesterniksi, mutta se on useimpia lajityypin edustajia kiinnostavampi.

PS2. Muissa jutuissa mm. Mies Mikkosen hauska ja pitkä katsaus omituisimpiin lännenelokuviin, klassikkopalstalla esitellään John Fordin Etsijät ja Tosi Länsi -sarjassa Jari Teilas kirjoittaa Dodge Cityn historiasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…