torstai 29. joulukuuta 2011

Reino Mäkelä: Kynä

ITE-länkkäri tarjoaa kaikkea

Reino Mäkelä: Kynä. 58 s. Lempo Kustannus 2011.

Reino Mäkelän Kynä on monellakin tapaa niin hämmentävä teos, ettei tiedä mistä aloittaisi.
Ehkä aluksi voi mainita sen, että kyse on yli 70-vuotiaan miehen esikoisteoksesta, jolla Mäkelä pääsisi Guinnessin ennätyskirjaan, jos siellä lueteltaisiin vanhimpia debytoivia sarjakuvantekijöitä. Kiitos kuuluu P. A. Manniselle, joka rohkaisi Mäkelää jatkamaan työtään - jo 1980-luvulla, jolloin Mäkelä näytti Manniselle ensimmäisiä sivuja sarjakuvastaan!
Toiseksi voi sanoa, että kyse on todellakin lännensarjakuvasta. Kyse ei tosin ole aivan tavanomaisimmasta länkkäristä, mutta siitä kohta enemmän, nyt riittänee, että lajityypiksi tarkentuu satiirinen seksilänkkäri.
Kolmas hämmentävä seikka on tekijän tyyli, joka on opittu 50-60-luvuilla kirjekurssien avulla, mutta joka tuntuu ahtaudessaan koko ajan pakenevan määrittelyjä.
Lopuksi voi vielä todeta, että Reino Mäkelä asettuu luontevasti samaan sarjaan vaikkapa Kalervo Palsan tai Timo Aarnialan kanssa. Paikoin Kynä tuntuisikin paremmin sopivan jonnekin 70-luvun underground-sarjojen joukkoon - ainakaan se ei missään nimessä tunnu vuodelta 2011! Nykylukijoiden mukavuusalueen ulkopuolelle asetutaan lähes koko ajan, varsinkin kohtauksissa, joissa kerrotaan jättimäisen Arokukka-nimisen hevosen tarina.
Kynää lukiessa onkin jostain syystä koko ajan omituisella tavalla kiehnäävän määrittelemätön olo. Sarjakuva näyttää keskivertoa huonommin tehdyltä italialaiselta peruslänkkäriltä, mutta henkilöiden käytös on kuin jostain 70-luvun hämärimmästä taide-elokuvasta, jossa ei pysähdytä antamaan toiminnalle psykologisia perusteluja.
Vieraantuneisuutta lisää myös se, että tarinankuljetus ei varsinaisesti ole Mäkelän vahvimpia puolia. Tarina hyppelehtii levottomasti henkilöstä toiseen ja välillä lukija putoaa täysin kärryiltä siitä, kuka on kunkin kohtauksen päähenkilö. Toisinaan tuntuu siltä kuin osa teoksesta olisi takaumaa, ja puolivälissä hypätään aivan levottomasti nykyaikaan sijoittuvan fantasian puolelle.
Tässä vaiheessa Mäkelä heittää kuitenkin myös yhteiskuntakriittisen vaihteen päälle. Demokratiasta ja vapaudesta tunnettu Snipland on valtavien tuloerojen ja ökyrikkaiden kansoittama paikka, jossa työttömiä ja vanhuksia marginalisoidaan kovaa vauhtia. Ei ole vaikea arvata, että Mäkelä tarkoittaa Suomea - ja haaveilee siitä, että sarjakuvan sankari, omituista lamautusasetta käyttävä Kynä, valloittaisi maan.
Kynä onkin selvästi niin sanotun ITE-taiteen sarjakuvavastine: karkeasti, mutta hillittömällä innolla ja vakaumuksella piirretty sarjakuva, joka ei piittaa luokitteluista ja ahtaista karsinoista. Kynä ei ehkä tarjoa mitään tavallisen lännensarjakuvan ystävälle, mutta muille se voi avata uusia kiinnostavia maailmoja. Ainakin se todistaa sen, että luovuus ei ole iästä kiinni!
Kun Ruudinsavussa kerran ollaan, niin pitänee marmattaa siitä, että Reino Mäkelän lyhyissä alkusanoissa mainitseman Rock Lanen pitäisi tietenkin olla Rocky Lane.
Juri Nummelin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti