Siirry pääsisältöön

Haastava Meek's Cutoff

Hidasliikkeinen mutta palkitseva taidelänkkäri















Taiteelliset, salaperäiset länkkärit ovat aina olleet pienimuotoinen alalajityyppinsä lännenelokuvan sisällä. Monte Hellmanin ja Alejandro Jodorowskyn elokuvat voivat hyvinkin olla pitkäikäisempiä kuin kestäviksi luullut Hollywood-klassikot, joiden pinttymille voi vähän jo naureskella.
Tai sitten ei. Jotkut taide-elokuvat ovat niin läpinäkyvästi taiteellisia, että niiden keinot vanhenevat nopeasti, kun klassinen elokuvakerronta sen sijaan porskuttaa eteenpäin.
Uusi ehdokas kestäväksi taidelänkkäriksi on amerikkalaisen indie-ohjaaja Kelly Reichardtin Meek's Cutoff (2010), joka sai hyvän vastaanoton taide-elokuvafestivaaleilla,
Elokuva on sikäli historiallinen, että "Meek Cutoff" on oikea vankkurikaravaanireitti, joka kulkee Oregonissa. Se on yksi alkuperäisen Oregon Trailin sivuhaaroista. Meek on Stephen Meek, joka Reichardtin elokuvassakin ohjastaa uudisasukkaita kohti viljavampia maita. Todellisuudessakin Meek oli ilmeisesti vain hyvin huonosti perillä Oregonin geografiasta, Reichardtin elokuvassa hän on koko ajan eksyksissä, vaikka esittääkin muuta. Ongelmat seuraavat toistaan ja vesi loppuu jo elokuvan puolivälissä. Todellisuudessa Stephen Meek opasti lähes tuhatta ihmistä, Reichardtin elokuvassa ihmisiä on noin kymmenen.
Tyylillisesti Meek's Cutoff muistuttaa Werner Herzogin historiallisia elokuvia, kuten Aguirrea (1972). Sekä Meek's Cutoff että Aguirre perustuvat kerrontaan, jossa paljon mitään ei tapahdu. Sekä Reichardt että Herzog kaihtavat perinteistä tapaa luoda draamallisia jännitteitä.
Meek's Cutoffia on verrattu myös ranskalaisen Robert Bressonin elokuviin, mutta bressonilaista uskonnollista symboliikkaa elokuvasta ei juuri tapaa, ellei sellaiseksi lasketa intiaanien totemistisen uskonnon ilmentymiä. Jotkut kriitikot ovat huomauttaneet, että elokuva on täynnä kuvia toteemeiksi tai vastaaviin muotoihin asetetuista kivistä. Kun elokuvan henkilöt kohtaavat Cherokee-intiaanin ja ottavat tämän matkaansa, koska luulevat tämän voivan viedä heidät veden ääreen, tämä alkaa piirrellä kallioihin ja muualle salaperäisiä kuvia. Meek's Cutoff on kertomus siitä, miten vieras kulttuuri jää aina pelottavaksi.
Bressonia tosin muistuttaa Reichardtin tapa olla kiinnittämättä huomiota näyttelijöihin. Amatöörejä lähes poikkeuksetta käyttäneen Bressonista poiketen hän on palkannut elokuvaansa pari tunnetumpaa näyttelijää, kuten Will Pattonin ja Shirley Hendersonin. Myös nuori Michelle Williams on nouseva näyttelijä (Brokeback Mountain, Suljettu saari, Synecdoche, New York). Heitä ei yksinkertaisesti ole tunnistaa. Reichardt ei useinkaan kuvaa heidän kasvojaan, vaan ne ovat aina varjossa. Usein henkilöt nähdään takaapäin tai kaukaa. Tätä korostaa se joitain katsojia ärsyttänyt tapa, jossa kaukana olevien henkilöiden puhe kuuluu hiljaa. (Jos elokuvaa katsoo dvd:ltä, kannattaa laittaa tekstitykset päälle.) Tätä saattaisi luulla vahingoksi tai huonoksi elokuvantekemiseksi, mutta kyse on tarkoin harkitusta tyylikeinosta, joka tukee Reichardtin muita ratkaisuja.
Ajankuva ei ole ihan kohdallaan. Elokuva tapahtuu vuonna 1845, mutta henkilöiden vaatetus viittaa liian selvästi myöhempiin aikoihin. Näyttää melkein kuin oltaisiin 1880-luvulla. Toisaalta ajankuva ei ole elokuvan kannalta merkittävä asia. Meek's Cutoff on niin riisuttu, että on kuin oltaisiin jonkin myytin sisimmässä, keskellä ydintä, jota ei muuten pystyttäisi koskettelemaan.
Isompi ongelma on ehkä se, että joissain kohdissa Reichardt ei pysty loppuun asti välttämään lännenelokuvien kliseitä. Stephen Meekin hahmo (jota esittää mm. Knots Landingissa aikoinaan nähty Bruce Greenwood, täysin tunnistamattomana) on kuin parodia Rooster Cogburnista tai muista yksisilmäisistä, viinaa kittaavista, epäselvästi puhuvista länkkärien antisankareista, joissa lopulta paljastuu olevan enemmänkin kuin hippu sankaruutta. Hahmon parodisuuteen ei kuitenkaan tunnuta satsaavan riittävästi ja katsojalle jää epätietoisuus siitä, miksi hahmo on sellainen kuin on. Toisaalta lopetuksen aukijättäminen tekee tiettäväksi sen, että Meek ei kaikista sankarillisista eleistään huolimatta tiedä, mistä missään on kyse.
Ehkä tämä on juuri se poliittinen allegoria, joista jotkut ovat puhuneet elokuvan kohdalla: Meek on kuin Amerikan Yhdysvaltain johtaja (ehkäpä cowboy-politiikastaan syytetty George W. Bush), joka taluttaa tyhjäksi kuivuneen ideologian nimiin vannovia ihmisiä keskellä autiomaata, keskellä ei mitään. Kun he viimein tapaavat jonkun muun, he eivät tiedä, mitä ajatella.
Elokuvan lopetus jättää kaiken auki. Meek's Cutoff ei tarjoa minkäänlaista helppoa ratkaisua eikä vastauksia matkan varrella tulleihin kysymyksiin. Se kieltäytyy selittämästä itseään, mikä saattaa tuntua katsojasta pettymykseltä. Reichardt on itse selittänyt lopetusta humoristisesti sanomalla, että tekijöiltä loppuivat rahat, mutta se ei oikeastaan vähennä ratkaisun onnistuneisuutta. Kun ei ole mitään, minkä puolesta oikeasti kamppailla, miksi lopussa tulisi minkäänlainen kiitos? Katsoja joutuu kohtaamaan oman tyhjyytensä.
Elokuvaa on Suomessa esitetty kaksi kertaa elokuvafestivaaleilla, ensiksi huhtikuussa Helsingissä Artisokka-tapahtumassa, jossa esitetään naisten tekemiä elokuvia, ja sitten toukokuussa Turussa SPR:n rahoittamassa Unohdettu elämä -tapahtumassa. Yhdysvalloissa elokuva on saanut vain rajoitetun arthouse-levityksen. Arvatenkin elokuva julkaistaan jossain vaiheessa dvd:llä.

Kainalo:
Kelly Reichardt
Kelly Reichardt on amerikkalainen independent-elokuvan tekijä, joka filmaa harvakseltaan. Hänen esikoiselokuvansa oli 1994 valmistunut River of Grass, "tie-elokuva ilman tietä, rakkauselokuva ilman rakkautta, rikoselokuva ilman rikosta", kuten Reichardt itse on teostaan kuvannut. Elokuva sai hyvää huomiota mm. Sundancen elokuvafestivaalissa. Reichardtin seuraava elokuva Old Joy (2006) sai erinomaisen vastaanoton, 2008 valmistunut Wendy and Lucy on kertomus naisesta, joka turvautuu hädässä näpistykseen kaupassa. Sen pääosassa oli Michelle Williams, joka nähdään myös Meek's Cutoffissa.
Reichardtin työkumppani on käsikirjoittaja Jonathan Raymond, joka on sittemmin kirjoittanut HBO:n Mildred Pierce -tv-sarjaa.

Julkaistu aiemmin Ruudinsavussa 1 / vol. 7 (2011). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1