Siirry pääsisältöön

Marcia Mullerin lännenjuttuja


Ruudinsavussa jo melkein kymmenen vuotta sitten julkaistu pitkä arvio dekkarikirjailija Marcia Mullerin kootuista lännenaiheisista novelleista.

Marcia Mullerin kootut lännenjutut
Naisdekkaristin länkkäreissä on lämpöä

Marcia Muller on Suomessa tunnettu Sharon McCone -dekkareistaan. McCone oli ensimmäisiä naisyksityisetsiviä ja hahmoa on tituleerattu esimerkiksi Sara Paretskyn sankarin, V. I. Warshawskin esikuvaksi. Ensimmäinen McCone-romaani Edwin of the Iron Shoes ilmestyi 1977; sen jälkeen on ilmestynyt yli 20 McCone-romaania, joista on suomennettu neljä.
Muller on kirjoittanut myös lännenjuttuja, jotka on melko vastikään koottu yhdeksi kirjaksi, Time of the Wolves (Five Star 2003). Kirja kokoaa yhteen juttuja vuosilta 1982-2001.
Muller on ollut jo pitkään rikoskirjailija Bill Pronzinin vaimo ja he ovat tehneet yhteistyötä. Pronzini taas on dekkareidensa lisäksi kirjoittanut monia lännenromaaneja ja koonnut useita länkkäriantologioita – katso Pronzinista oma juttu sivuilla xx-xx. Voi veikata, että Pronzini on alun perin ehdottanut antologian kokoamista. Kustantamo Five Star on nimittäin julkaissut monia Pronzinin toimittamista kirjoista – esimerkiksi taannoin Ruudinsavussakin arvioitu Will Cookin novellien kokoelma oli Pronzinin alullesaattama. Monet Mullerin lännenjutuista ovat alun perin ilmestyneet Pronzinin toimittamissa antologioissa.
Mullerin novellit toimivat kyllä omillaankin. Vaikka Muller ei ole leimallisesti lännenkirjailija eikä kaikkia Time of the Wolves -kirjan tarinoita voi pitää puhtaina lännentarinoina, hänellä on tuntu aiheeseen ja hän osaa tehdä perinteisistä aineksista kiinnostavia ja uudentuntuisia juttuja.
Joskus Mullerin pehmeä feminismi aiheuttaa sen, että tarinat tuntuvat hiukan pliisuilta. On vaikea kuvitella, että naisten välinen ystävyys villillä rajaseudulla oli niin yleistä ja avointa kuin Muller antaa ymmärtää. Monissa Mullerin lännennovelleissa päähenkilönä on nainen ja kirjailija kuvaa usein sankariensa arkipäivää ja ruoanlaittoa. Näitä ei miesten kirjoittamissa länkkäreissä useinkaan edes mainita. Muller, monen muun naislännenkirjailijan tavoin, haluaa korostaa naisten roolia Villin lännen valloituksessa. Muller kuvaa lännen valloituksen mikrohistoriaa, kuten on tapana sanoa.

Kaktusviiniä ja syanidia

Valikoiman ensimmäinen tarina, ”Sweet Cactus Wine” (1982), on hauska anekdootinomainen juttu Arizonassa 1870-luvulla asuvasta naisesta, joka elää kaktusviiniä tekemällä. Häntä kurtiseeraa naapurin tylsä mies, joka pakit saatuaan uhkaa kaataa kaktukset. Tähän nainen ei tietenkään suostu. Lopetusta voi pitää joko nerokkaana tai mauttomana, riippuen ehkä lukijan sukupuolesta. Samantyyppistä meininkiä on kokoelman päättävässä alkuperäistarinassa ”The Cyaniders”, jossa kaivosryhmän jäsenenä toimiva nainen paljastaa, kuka tappoi kaivosta vastustavan kaupungin öykkärin.
Naisten välistä solidaarisuutta on myös novellissa ”Sisters” (1989), jossa aluksi mykältä vaikuttava intiaaninainen Curious Cat ystävystyy yksinäisen, keskelle preeriaa naidun valkoisen naisen, Lydia Whitesidesin, kanssa. Intiaaninainen on pudonnut päähenkilön tavoin ei-kenenkään-maalle: hän on oman heimonsa hylkäämä ja hänet on otettu vastahakoisesti vastaan toisessa heimossa. Valkoiset hyljeksivät Curious Catia, ja Lydia Whitesidesin ystävyys on niin poikkeuksellista kuin vieraanvaraistakin. Kun intiaanit aikovat hyökätä valkoisten kimppuun, Curious Catin on päätettävä, kenen puolella hän on. Intiaanien karu kohtalo on nähtävillä myös tarinassa ”The Indian Witch” (2001), jossa intiaaninainen jää yksin, kun hänen rikas ja valkoinen miehensä kuolee.
Kokoelma niminovelli ”Time of the Wolves” (1988) on sikäli kiinnostava, että se päätyi osaksi epäonnistunutta televisioelokuvaa Into the Badlands (1991), jossa pyrittiin yhdistelemään kauhua ja länkkäreitä. Mullerin novellissa jännitys tiivistyy, kun sudet käyvät yksinäisen talon kimppuun, mutta elokuvassa olevaa yliluonnollista ainesta siinä ei ole.
Yhdessä aviomies Bill Pronzinin kanssa kirjoitettu ”Cave of Ice” (1986) on ihan sympaattinen, mutta lopultakin vaatimaton juttu pojasta, jonka isä löytää aavikolta jääluolan ja näyttää haluavan pitää koko jutun salaisuutena. Jutun vaatimattomuus selittynee sillä, että se ilmestyi alun perin Boy’s Life –nimisessä nuortenlehdessä. Novelli oli Mullerin ja Pronzinin ensimmäinen yhteistyö.

Länkkäreitäkö kaikki

Muut kokoelman novellit ovatkin sitten hiukan ongelmallisempia. Sharon McCone esiintyy kahdessa tarinassa, ensiksi novellissa ”The Lost Coast” (1994) ja sitten tarinassa ”Knives at Midnight” (1996). [Edellinen on julkaistu suomeksiksin, nimellä ---, kokoelmassa sejase. - Jäänyt näköjään tarkistaminen kesken, voi olla, että tiedot on tarkistettu taittoon.] Jutut ovat kummatkin ihan hyviä, mutta lännenjuttuja ne ovat vain siinä mielessä, että ne sijoittuvat Amerikan länteen, edellinen Kalifornian pohjoisosiin, jälkimmäinen Meksikoon. ”The Sanchez Sacraments” (1985) taas esittelee meksikolaisen taiteentutkijan Elena Oliverezin, joka tutkii meksikolaisen taiteilijan mysteeriä. Sijaintia lukuun ottamatta tarinassa ei juuri ole lännenelementtejä.
Sama on myös tarinan ”Forbidden Things” (1994) kanssa. Siinä nuori nainen vanhempiensa kuoltua päättää etsiä vanhempiensa olinpaikan ja paljastaa samalla sukuansa koskevan salaisuuden. Tässäkin liikutaan Pohjois-Kaliforniassa, mutta mitään varsinaista länkkäritunnelmaa tässä ei oikein ole. Novellissa Mullerin halu korostaa naisten ystävyyttä vaikka väkisin tuntuu hiukan päälleliimatulta.
Mainitut novellit ovat mukana todennäköisesti sen takia, että kirjasta saataisiin paksumpi. Ne eivät ole missään nimessä huonoja, mutta eivät tunnu kuuluvan tähän kirjaan.  
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1