perjantai 11. heinäkuuta 2014

Arvio Umpah-pah-koosteesta

Inkkariklassikko viihdyttää edelleen

René Goscinny – Albert Uderzo: Umpah-pah. Suom. Mary A. Wuorio ja Outi Walli. 189 s. Egmont.


René Goscinny on sarjakuvan historian suurimpia neroja, jonka olennainen taito oli yhdistää seikkailu ja huumori sujuvaan, melkein näkymättömään kerrontaan. Goscinny on tässä näkymättömyydessä saumattomasti Kaj Franckin ja Howard Hawksin sukua.
Goscinnyn tuotannon paradokseihin kuuluu, että vaikka hän ei olisi ollut mitään ilman vakiokuvittajiaan, he olivat kaikki auttamattomasti huonompia ilman häntä. Lucky Luke, Asterix ja Ahmed Ahne muuttuivat melkein lukukelvottomiksi Goscinnyn kuoltua ennenaikaisesti vuonna 1977.
Sama ei koskenut 1700-luvun Amerikkaan intiaanien ja ranskalaisten sotilaiden pariin sijoittuvaa Umpah-pahia, jota ilmestyi viisi albumimittaista tarinaa 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Sarja ei jatkunut loputtomiin eikä Goscinnyn piirtäjäkumppani Uderzo kokenut tarvetta jatkaa sitä Goscinnyn kuoltua. Sarja ei ole ehkä terävintä Goscinnya, mutta kestää lukemista edelleen.
Umpah-pahit ilmestyivät myös suomeksi vuosina 1976–1977; joistain otettiin toinen painos 1980-luvun puolivälissä. Miksikään harvinaisuuksiksi suomennetut Umpah-pahit eivät ole koskaan muodostuneet, mutta nyt viidestä albumista on ilmestynyt koottu kovakantinen laitos. Suomennokset (ja tekstaus!) ovat samoja kuin 1970-luvulla, mikä ei haittaa, sillä Mary A. Wuorion ja Outi Wallin käännöksiä kelpaa edelleen lukea. Painojälki on upea.
Mistään silmiä avaavasta lukukokemuksesta ei voi puhua, mutta ainakin voi hämmästellä sitä, miten hyvin Goscinnyn ja Uderzon sarjakuva on kestänyt aikaa. Samalla siitä voi hakea yhtäläisyyksiä varsinkin Asterixiin, joka alkoi ilmestyä vuonna 1959.
Kirjan oikeuttaa osaksi myös esipuhe sekä sen oheen ensimmäistä kertaa suomeksi julkaistavat ensimmäiset Umpah-pah-stripit. Goscinny ja Uderzo asuivat 1950-luvun alussa Yhdysvalloissa ja yrittivät saada töitään läpi suureen maailmaan. Umpah-pahia he tarjosivat Harvey Kurtzmanin Mad-lehteen, mutta sillä kertaa ei tärpännyt. Uderzon kynänjälki oli jo näissä stripeissä sulavaa, mutta niistä huomaa myös, että Goscinny oli nimenomaan albumimitan käsikirjoittaja.
Umpah-pahin tarina lähti toden teolla käyntiin vasta vuosikymmenen lopulla, kun ranskalainen Tintin-lehti pyysi tekijöiltä uutta sarjaa. Onneksi näin, sillä Umpah-pahit ovat parhaimmillaan nokkelaa ja viihdyttävää sarjakuvaa.
Juri Nummelin
Ruudinsavu 1 / vol. 8 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti