Siirry pääsisältöön

Arvio Umpah-pah-koosteesta

Inkkariklassikko viihdyttää edelleen

René Goscinny – Albert Uderzo: Umpah-pah. Suom. Mary A. Wuorio ja Outi Walli. 189 s. Egmont.


René Goscinny on sarjakuvan historian suurimpia neroja, jonka olennainen taito oli yhdistää seikkailu ja huumori sujuvaan, melkein näkymättömään kerrontaan. Goscinny on tässä näkymättömyydessä saumattomasti Kaj Franckin ja Howard Hawksin sukua.
Goscinnyn tuotannon paradokseihin kuuluu, että vaikka hän ei olisi ollut mitään ilman vakiokuvittajiaan, he olivat kaikki auttamattomasti huonompia ilman häntä. Lucky Luke, Asterix ja Ahmed Ahne muuttuivat melkein lukukelvottomiksi Goscinnyn kuoltua ennenaikaisesti vuonna 1977.
Sama ei koskenut 1700-luvun Amerikkaan intiaanien ja ranskalaisten sotilaiden pariin sijoittuvaa Umpah-pahia, jota ilmestyi viisi albumimittaista tarinaa 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Sarja ei jatkunut loputtomiin eikä Goscinnyn piirtäjäkumppani Uderzo kokenut tarvetta jatkaa sitä Goscinnyn kuoltua. Sarja ei ole ehkä terävintä Goscinnya, mutta kestää lukemista edelleen.
Umpah-pahit ilmestyivät myös suomeksi vuosina 1976–1977; joistain otettiin toinen painos 1980-luvun puolivälissä. Miksikään harvinaisuuksiksi suomennetut Umpah-pahit eivät ole koskaan muodostuneet, mutta nyt viidestä albumista on ilmestynyt koottu kovakantinen laitos. Suomennokset (ja tekstaus!) ovat samoja kuin 1970-luvulla, mikä ei haittaa, sillä Mary A. Wuorion ja Outi Wallin käännöksiä kelpaa edelleen lukea. Painojälki on upea.
Mistään silmiä avaavasta lukukokemuksesta ei voi puhua, mutta ainakin voi hämmästellä sitä, miten hyvin Goscinnyn ja Uderzon sarjakuva on kestänyt aikaa. Samalla siitä voi hakea yhtäläisyyksiä varsinkin Asterixiin, joka alkoi ilmestyä vuonna 1959.
Kirjan oikeuttaa osaksi myös esipuhe sekä sen oheen ensimmäistä kertaa suomeksi julkaistavat ensimmäiset Umpah-pah-stripit. Goscinny ja Uderzo asuivat 1950-luvun alussa Yhdysvalloissa ja yrittivät saada töitään läpi suureen maailmaan. Umpah-pahia he tarjosivat Harvey Kurtzmanin Mad-lehteen, mutta sillä kertaa ei tärpännyt. Uderzon kynänjälki oli jo näissä stripeissä sulavaa, mutta niistä huomaa myös, että Goscinny oli nimenomaan albumimitan käsikirjoittaja.
Umpah-pahin tarina lähti toden teolla käyntiin vasta vuosikymmenen lopulla, kun ranskalainen Tintin-lehti pyysi tekijöiltä uutta sarjaa. Onneksi näin, sillä Umpah-pahit ovat parhaimmillaan nokkelaa ja viihdyttävää sarjakuvaa.
Juri Nummelin
Ruudinsavu 1 / vol. 8 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…