Siirry pääsisältöön

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Revolverimies


Ruudinsavun jokaisessa numerossa on vuodesta 2001 alkaen ilmestynyt lyhyt esseemäinen teksti klassikon aseman saavuttaneesta lännenelokuvasta, tässä viimeisimpänä yksi John Waynen parhaista elokuvista:

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Revolverimies (The Shootist, 1976)
Ensi-ilta: 21.7. 1976
Suomen ensi-ilta: 24.11. 1978

ˮI won't be wronged, I won't be insulted, I won't be laid a hand on.ˮ

Don Siegelin ohjaama Revolverimies muistetaan John Waynen viimeisenä elokuvana. Wayne esittää revolverimies J.B.Booksia, joka on kuolemaisillaan syöpään. Hän haluaa viettää viimeiset hetkensä rauhassa, joten hän vuokraa huoneen leskirouva Bond Rogersilta. Tätä esittää Lauren Bacall — mainio valinta, vaikka moni olisi varmaan mielellään nähnyt roolissa Maureen O'Haran.
Booksin kuoleman lähestyessä haaskalinnut alkavat kerääntyä: yhdet hankkimaan mainetta, toiset kostamaan. Books näkee tilaisuuden lähteä maailmasta kuten on elänytkin, ja elokuva huipentuu tulitaisteluun, jonka tulos on jo ennalta tiedossa.
Elokuvan visuaalinen ilme ja Elmer Bernsteinin räikeä musiikki vievät ajatukset televisiotuotantoon, mutta elokuva on silti varsin onnistunut. Ensi alkuun Revolverimies ei ollut erityisen suosittu verrattuna moniin muihin Waynen elokuviin, mutta sen maine on kasvanut jälkikäteen.
Kun John Wayne itse kuoli syöpään 1979, alkoi elokuvan tarina muistuttaa katsojia Waynen omasta elämästä siinä määrin, että sen olisi voinut kuvitella olevan varta vasten kirjoitettu syöpäsairaan Waynen joutsenlauluksi.
Näin ei kuitenkaan ollut. Wayne ei ollut suunnitellut lopettavansa elokuvien tekemistä tähän, vaan kehitteli toista yhteistä elokuvaa nuorta Gillom Rogersia esittäneen Ron Howardin kanssa. Sitäpaitsi Waynen hautaan vienyt vatsasyöpä diagnosoitiin vasta kolme vuotta elokuvan tekemisen jälkeen — keuhkosyöpä häneltä oli leikattu jo aiemmin.
Revolverimies on myös toisen suuren lännensankarin, James Stewartin, viimeinen esiintyminen valkokankaalla. (Hän lainasi tosin vielä äänensä sheriffi Wylie Burpille animaatioelokuvassa Fievel matkalla Villiin länteen.) Stewartin kuulo oli jo niin huono, että tämä aiheutti vaikeuksia filmatessa.
Lännenelokuvan historian tuntijoille mannaa on Stewartin muistutus Waynelle miesten tavatessa: ˮKauanko siitä on? 15 vuotta?ˮ Viisitoista vuotta aiemmin Wayne ja Stewart olivat olleet yhdessä päätähtinä John Fordin elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen.
Revolverimies perustui Glendon Swarthoutin kirjaan, josta hänen poikansa Miles Hood Swarthout muokkasi palkitun käsikirjoituksen. Waynen, Bacallin, Stewartin ja Howardin lisäksi elokuvassa nähdään useita länkkäreistä tuttuja kasvoja, kuten John Carradine, Harry Morgan ja Richard Boone.
Mutta Revolverimies on kuitenkin John Waynen elokuva, ja siitä katsojaa muistutetaan käyttämällä aloitusjakson takautumina pätkiä elokuvista Punainen virta, Hondo, Rio Bravo ja El Dorado.
Anssi Hynynen
Ruudinsavu 1 / vol. 8 (2014)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1