Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Vanha arvostelu: Alessandro Baricco: City

Vanha arvio italialaisen Alessandro Bariccon romaanista City, joka sisältää vaikeasti avautuvia ja postmodernistisia länkkärivaikutteita. Romaanistahan Air teki sittemmin hienon levyn, mutta sitä ei tässä vaiheessa vielä ollut.  Rönsyilevä puolilänkkäri Alessandro Baricco: City (City, 1999). Suom. Elina Suolahti. WSOY 2001. 330 s. Alessandro Bariccoa sanotaan tuoreehkon suomennoksen kansiliepeessä yhdeksi Italian suosituimmista kirjailijoista. Italiassa ollaan selvästi viitseliäämpiä lukijoita kuin Suomessa, koska itse en pystynyt innostumaan Bariccon Citystä lainkaan. Sinänsä kirja on teknisesti taitava suoritus ja sen idea moniaalle laukkaavista eri tarinoista on kiinnostava, mutta kirja jättää kyllä täysin kylmäksi. Se vaikuttaa enemmän teoreettiselta kokeilulta kuin varsinaiselta romaanilta. Baricco on selvästi vastakkaisuuksien kirjailija. Hänen edellinen suomennoksensa, Silkki , oli melkein liioitellun vähäeleinen kertomus 1600-luvun silkkikauppiaasta ja tämän rakk

Vanha arvostelu: Sininen karhu

Alaskaan sijoittuvan reportaasikirjan arvostelu jostain yhdestä ensimmäisistä Ruudinsavuista. Lynn Schooler: Sininen karhu. Erään valokuvan tarina. (The Blue Bear, 2002.) Suom. Juhani Lindholm. 349 s. Otava 2002. Alaskaan sijoittuva Sininen karhu sekoittaa eräkirjaa ja muistelmaa kertoessaan eräopas Lynn Schoolerin ja japanilaisen luontovalokuvaaja Michio Hoshinon suhteesta. Kaikki kiertyy jollain tapaa sinisen karhun, ns. jäätikkökarhun, etsimisen ympärille. Hoshino on maailmankuulu valokuvaaja, joka saapuu Alaskaan kuvaamaan luontoa. Hänen suhteensa luontoon muistuttaa zeniläistä ajattelua ja hän itse muistuttaa stereotyyppistä viisasta, joka ei välitä itsestään, mutta joka saa muissa aikaan pelkkää hyvää. Schooler, monen trauman ja vamman rampauttama yksinäinen mies, oppii tarinan aika itsestään paljon. Lisäksi hänestä tulee Hoshinon sanoin "aika hyvä" valokuvaaja. Kun sininen karhu lopulta löytyy, Schooler on niin jännittynyt, ettei hän saa siitä otettua kovin k

Cormac McCarthy: Kaikki kauniit hevoset

Seuraavassa Ruudinsavu 2 / vol. 8:n juttuja, ensimmäisenä arvostelu Cormac McCarthyn romaanista.  Lakonisesti väkivallasta ja hevosten kasvatuksesta Cormac McCarthy: Kaikki kauniit hevoset. suom. Kaijamari Sivill. 358 s. WSOY, 2014. Yhdysvalloissa jo 1980-luvulta asti mainetta ja arvostusta saanut Cormac MacCarthy (s. 1933) on tällä hetkellä nousemassa suomalaistenkin lukijoiden tietoisuuteen. Hänen kymmenen teoksen tuotannostaan ensimmäisenä suomennettiin tuoreeltaan vuonna 1995 Matka toiseen maailmaan (1994), joka on niin sanotun rajatrilogian toinen osa. Syksyllä 2014 julkaistu Kaikki kauniit hevoset on kyseisen trilogian aloitusosa (1992). Näiden välissä on suomennettu McCarthyn viimeisimmät romaanit Menetetty maa (2006) ja Tie (2008) – todennäköisesti teoksista tehtyjen elokuvien myötävaikutuksella – sekä Veren ääriin (2012), joka varsinaisesti nosti McCarthyn kirjallisuuspiirien keskusteluun Suomessakin. Kaikki kauniit hevoset on ehkä askel populaarimpaan suuntaan Veren ää

Luurankomies -kirjan arvio

Jukka Halme arvioi Ruudinsavuun Juri Nummelinin toimittaman Luurankomies-kauhulänkkärikokoelman.  Mainio kokoelma kauhulänkkäreitä Luurankomies ja muita kauhutarinoita villistä lännestä. Toimittanut Juri Nummelin. 164 s. Kuoriaiskirjat 2014.  Kauhukokoelmalle on eduksi, että heti ensimmäinen juttu antaa kunnon sävärit. Kauhistuin joltisenkin Luurankomiehen toimittajan Juri Nummelinin esipuheen lyhyydestä, joka jätti mieleen kalvavan pettymyksen asiantuntevan artikkelin puutteesta. Onneksi kirjan lopusta löytyy kuitenkin ansiokas kirjoitus kauhun ja länkkäreiden epäpyhästä liitosta.  Pienenä puutteena tosin pidän Midori Snyderin mainion The Flight of Michael McBriden puuttumista, sillä kyseessä on hyvä ja joutuisasti etenevä kertomus irlantilaissiirtolaisesta, joka pakenee kauas länteen ikävää paholaismenninkäistä. Samoin puuttuvat Lee Collinsin parin vuoden takaisetkauhu/fantasia-länkkärit She Returns from War ja The Dead of Winter, joista on sanottu: "True Grit me

Stagecoachin eri versiot

Tässä ote Markku Ojasen artikkelista, jossa hän käsittelee Stagecoachin eri versioita, toisin sanoen John Fordin, Gordon Douglasin ja Ted Postin elokuvia, jotka kaikki perustuvat samaan novelliin, Ernest Haycoxin tarinaan "Postivaunut Lordsburgiin".  Kolme kertaa Stagecoach Kaikille länkkärifaneille John Fordin Hyökkäys erämaassa eli Stagecoach on ikonin asemassa, mutta kaikki eivät tunne sen uusintaversioita . Westernin on sanottu lähteneen John Fordin Hyökkäys erämaassa -elokuvan innoittamana uuteen nousuun B-elokuviin keskittyneen 1930-luvun jälkeen. Elokuva sai arvostusta jopa niiltäkin, jotka ylipäätään väheksyivät Villiin länteen liittyviä elokuvia. Moni ei ole kuullut mitään Stagecoachin uusintaversioista. Jotkut tietävät vuoden 1966 version, joka on Suomessa nähty nimellä Postivaunut länteen . Tuskin kukaan on kuullut televisiolle vuonna 1986 tehdystä, saati nähnyt sitä. Näin tuon järjestyksessä toisen oikeassa teatterissa. Päätin hiljattain hankkia ja katsoa

Jory Shermanin esittely

Ruudinsavussa ilmestyi myös kirjailija Jory Shermanin novelli "Varjot auringonlaskussa" sekä sen ohessa kirjailijan esittely, joka oli muokattu Juri Nummelinin kirjasta Kuudestilaukeavat. Jurin oli ollut tarkoitus haastatella Shermania, mutta tämä ehti kuolla ennen kuin haastatteluun asti päästiin. Novellin hän kuitenkin lähetti ja antoi luvan julkaisuun.   Jory Sherman oli 500 kirjan mies Amerikkalainen lännenkirjailija Jory Tecumseh Sherman kuoli 27.6.2014. Hän oli syntynyt vuonna 1932. Shermanilla oli pitkä ja vaiherikas ura. Hän aloitti uransa 1950-luvulla runoilijana; hänet yhdistetään yhtenä vähäisenä tekijänä beat-sukupolveen. Sherman tunsi runoilija Charles Bukowskin nuorena miehenä. Sherman ja Bukowski julkaisivat runoja Epos-nimisessä pienkustannelehdessä vuonna 1958 ja kirjoittajat tutustuivat seuraavana vuonna San Fransiscossa. Sherman päätyi lopulta The Outsider –nimisen runouslehden toimittajaksi ainakin joksikin aikaa. Shermanin ja Bukowskin ystävyys ei o

Arvid Lydeckenin intiaanikirjat

Tässä alkua ja hiukan jatkoa Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Arvid Lydeckenin intiaanikirjoja. Artikkeli on osa ensi keväänä ilmestyvää kirjaa suomalaisen lännenkirjallisuuden historiasta.  Arvid Lydeckenin intiaanikirjat Aiempien sukupolvien lämmöllä muistama lasten- ja nuortenkirjailija Arvily kirjoitti myös muutamia länkkäreitä. Varhaisimpia nuorille lukijoille suunnattuja kotimaisia länkkäreitä oli Arvid Lydeckenin Valkoinen Sulka , joka ilmestyi teoksessa Intiaaneja ja merirosvoja (1911). Arvily eli Arvid Lydecken (1884–1960) oli pitkän uran puurtanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkkitekijä, myöhemmin klassikko, jonka teoslista käsittää niin loruja lapsille kuin fantasiaa sisältäviä poikakirjojakin. Aikuisille Lydecken kirjoitti vain vähän, lähinnä runoutta uransa alkuvaiheessa. Lydeckenin lapsille kirjoittamista runoista tunnetuimpia ovat moneen kertaan levytetty "Telefooni Afrikassa" sekä "Lumipyry Afrikassa" ja "Iloinen kira