tiistai 22. syyskuuta 2015

Arvid Lydeckenin intiaanikirjat

Tässä alkua ja hiukan jatkoa Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Arvid Lydeckenin intiaanikirjoja. Artikkeli on osa ensi keväänä ilmestyvää kirjaa suomalaisen lännenkirjallisuuden historiasta. 

Arvid Lydeckenin intiaanikirjat

Aiempien sukupolvien lämmöllä muistama lasten- ja nuortenkirjailija Arvily kirjoitti myös muutamia länkkäreitä.

Varhaisimpia nuorille lukijoille suunnattuja kotimaisia länkkäreitä oli Arvid Lydeckenin Valkoinen Sulka, joka ilmestyi teoksessa Intiaaneja ja merirosvoja (1911).
Arvily eli Arvid Lydecken (1884–1960) oli pitkän uran puurtanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden merkkitekijä, myöhemmin klassikko, jonka teoslista käsittää niin loruja lapsille kuin fantasiaa sisältäviä poikakirjojakin.
Aikuisille Lydecken kirjoitti vain vähän, lähinnä runoutta uransa alkuvaiheessa. Lydeckenin lapsille kirjoittamista runoista tunnetuimpia ovat moneen kertaan levytetty "Telefooni Afrikassa" sekä "Lumipyry Afrikassa" ja "Iloinen kirahvi", joiden iloinen kolonialismi tai suoranainen rasismi tuntuu nykylukijasta huvittavalta tai pyöristyttävältä.
Lydeckenin runoihin mahtuu myös yksi intiaaniaiheinen, "Intiaani", joka julkaistiin kirjassa Lumipyry Afrikassa y.m. runosatuja lapsille (1939).

Merkittävä toimija

Lydeckenin merkitys suomalaiselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on ollut huomattava, sillä hän toimitti useita lasten- ja joululehtiä sekä Poikien seikkailukirjastoa sen ensimmäisinä vuosina 1920-luvulla.
Sarja oli myös alun perin ollut Lydeckenin idea, jota hän voimallisesti ajoi. Sarjan kirjat olivat lyhyitä, usein korkeintaan satasivuisia, mikä sai kirjailijat tiivistämään tekstejään. Tämä usein paransi kirjoja ja samalla se teki niistä nykyaikaisempia. Poikien seikkailukirjasto merkitsikin osaltaan suomalaisen nuortenkirjallisuuden modernisoitumista.
Lydecken oli alun perin ruotsinkielinen, mutta kirjoitti suomeksi. Häntä auttoi kieliongelmissa Helmi Krohn, jonka kanssa Lydecken aloitti myös yhteistyön Pääskynen-lastenlehden toimittajana. Lehdessä oli mukana myös Anni Swan, jonka Pääskyseen kirjoittamien tarinoiden seassa oli intiaanikertomuksia.

(...)

Valkoisen Sulan suomalaiset


Valkoisessa Sulassa näkyy jo hyvin suomalaisen lännenkirjallisuuden peruspiirre: päähenkilöinä ovat suomalaiset uudisasukkaat, jotka kulkevat kohti myyttistä länttä uuden kotimaan toivossa.
Tarinan päähenkilöitä ovat Lassi Laurila Elli-tyttärineen, Janne Ilkka ja hänen poikansa Kalle sekä Simo Korpela -niminen mies. Valkoinen sulka on tarinan intiaanipäähenkilö. Vuoden 1935 laitoksessa perhe on kotoisin alun perin Kontiolahdelta, jota kirjassa myös paljon muistellaan. Se olikin kirjailijan kotipaikka.
Tarinan juoni on yksinkertainen: uudisasukkaat ovat matkalla Mississipin kohdalla kohti länttä intiaanioppainaan nuoret irokeesit Nopsajalka ja Terässilmä (!), jotka paljastuvat pettureiksi. Heidät paljastaa toiseen heimoon kuuluva Valkoinen Sulka, jonka Kalle ja Simo pelastavat karhun kynsistä.
Kirjassa irokeesit ovat pahoja intiaaneja ja heidän päällikkönsä Abenaki on tappanut Valkoisen Sulan perheen, minkä tämä haluaa kostaa. Osa valkoisista jää intiaanien vangeiksi, mutta he pääsevät pakoon Valkoisen Sulan avustuksella.
Pakomatkalla Valkoinen Sulka ja Lassi Laurilan Elli-tytär rakastuvat, ja Elli jopa estää Valkoista Sulkaa viskaamasta Abenakia rotkoon. Abenaki katuu pahoja tekojaan ja hänelle annetaan uusi mahdollisuus.
Kuten yllä olevasta käy ilmi, kovin raju ja väkivaltainen Valkoinen Sulka ei ole. Kohtauksessa, jossa Valkoinen Sulka on heittämässä Abenakia vuorenjyrkänteeltä alas, on heikkoja kaikuja Cooperin Viimeisestä mohikaanista (mitä vahvistaa vuoden 1911 laitoksessa oleva Fredrik "Freka" Ålanderin kuvitus), mutta Lydeckenin lopetus ei ole yhtä traaginen kuin Cooperilla.
Kovin pelottava ei ole edes Valkoisen Sulan keskivaiheilla oleva pitkähkö kohtaus, jossa suomalaisia uudisasukkaita sekä muita intiaanien vankeja (löytöretkeilijä lordi Wetherell sekä tämän musta palvelijapoika Bobby) kidutetaan tai pikemminkin "rääkätään", Lydeckenin sanoin: "Lassia he etenkin ahdistivat, vetivät häntä korvista ja nenästä, löivät, raapivat ja potkivat. Vaimot ja lapset tekivät samoin, tanssien vankien ympärillä, huutaen ja irvistellen."
Tarina sijoittuu Yhdysvaltain kaakkoisosiin, Mississippi-joen yläjuoksulle, jossa uudisasukkaat matkaavat kohti Yläjärveä. Miljöökuvausta tarinassa on aika vähän eikä sekään osu aina kohdalleen. Luvun neljä alussa mainitaan, että härkävankkurit joutuvat kulkemaan "hiekka-aavikoilla".
Sen sijaan intiaaniheimot sijoittuvat suurin piirtein oikeille alueilleen, joskin Valkoisesta Sulasta mainitaan ensiksi, että hän olisi hurooni, mutta kun hän kohtaa Abenakin, hän puhuu itsestään miami-intiaanina. Historiallisesti on totta, että irokeesit ja miamit sotivat keskenään. Mainitussa rääkkäyskohtauksessa on mukana myös kansahistoriallista kuvailua:

Tanssijat esiintyivät hurjissa puvuissa. Millä oli kirjava kukonpään tapainen naamari, millä lohikäärmeen, karhun ja jos jonkin eläimen näköinen pää. Hartioilla heillä oli moniväriset, höyhenpeitteiset vaipat. He pärryttivät suuria, täriseviä rumpuja ja tanssivat tulen ympärillä, väliin hitaasti, väliin hurjassa tahdissa.

Valkoinen Sulka ilmestyi vuonna 1935 toisena laitoksena vuonna 1935 ja vielä kerran osana Lydeckenin koottujen teosten sarjaa vuonna 1949. Kootut teokset julkaistiin suositulla taiteilijanimellä Arvily.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti