Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu: Eero Korpinen: Jouluksi kotiin

Kotimaista Alaska-kauhua

Eero Korpinen: Jouluksi kotiin. 95 s. Kuoriaiskirjat 2014. 

Eero Korpinen on nuori kirjoittaja, jonka esikoisromaani Jouluksi kotiin sijoittuu Alaskan hyisiin ja lumisiin maisemiin. Kyse ei ole varsinaisesta lännenromaanista, vaan enemmänkin Stephen Kingin Hohdon ja Pet Semataryn jäljillä liikkuvasta intiaaneihin ja näiden uskomuksiin liittyvästä kauhusta. Korpista lännen aiheet selvästi kiinnostavat, ja hänen lännennovellejaan nähtäneen myöhemmin Ruudinsavun sivuilla.
Jouluksi kotiin muistuttaa jossain määrin Antonia Birdin kirottua elokuvaa Ravenous (eli suomeksi Erämaa syö miestä), joka kertaa Alfred Packerin johtaman retkikunnan verisen kohtalon. Lumimyrsky on pudottanut helikopterin maahan vanhan kylän lähelle ja sen kaksi matkustajaa linnottautuu autiotaloon pakoon lunta ja tuulta. Toinen miehistä on häikäilemätön kaivosmagnaatti Leeds, joka ei juuri välitä työntekijöistään, ainoastaan tuloksesta. Toinen miehistä on pilotti Hawkstone, järjen mies, joka kuitenkin pian joutuu pois pelistä. Leeds joutuu selviämään yksinään metsissä mahdollisesti vaanivien hirviöiden kanssa. Yhtään hirviötä tarinassa ei kuitenkaan kohdata, ellei sellainen ole sitten Leeds itse.
Korpinen on sujuva kirjoittaja, ja kuvaus kahden miehen klaustrofobisesta oleskelusta lumen vangitsemana on parhaimmillaan hyvinkin jännittävää.
Temaattisesti kirja on kuitenkin vielä heiveröinen. Alun työtaistelukuvaukset liittyvät tarinaan varsin hatarasti, varsinkin kun niitä kuvataan kirjan pituuteen (95 sivua!) nähden aika perusteellisesti. Myös Leedsin kuvaus on oudon ristiriitaista, kun inhottava liikemagnaatti ajattelee vaimoaan niin hellästi.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…