perjantai 19. elokuuta 2016

Sarjakuva-arvostelu: Bouncer: Armottomien laupeus

Happolänkkärisaaga jatkuu

Boucq ja Jodorowsky: Bouncer. Osa 2: Armottomien laupeus (Bouncer 2: La Pitié des bourreaux). Suom. Heikki Kaukoranta. 60 s. Jalava 2015.

Elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowskyn ja kuvittaja Boucqin ankara lännensaaga Bouncer jatkaa kulkuaan. Ensimmäinen osa Kainin silmä avasi tarinan arvoituksellisesti ja hurmeisesti eikä toinen osa, Armottomien laupeus, paljon jälkeen jää. Parhaiten tarinasta saa irti, jos ne lukee kaikki kerralla, sen verran vaikea toiseen osaan on päästä sisään.
Jodorowskyn tunnetuin elokuva lienee edelleen hänen esikoisensa, El Topo (1970). Sen psykedeeliset hippikuvastot elävät myös Bouncerissa: Armottomien laupeudessa yksikätinen hylkiö alkaa opettaa verilöylystä ainoana eloonjäänyttä nuorta poikaa tappajaksi, ja riittien kuvaus muistuttaa hyvin paljon El Topoa, varsinkin kohtauksessa, jossa pojalle syötetään hallusinogeenejä sisältäviä katkuksia.
Sarjakuva sisältää myös tahallisia anakronismeja, jotka jollakulla muulla olisivat helposti ohimenevää brassailua. Naamioitu postivaunuryöstäjä nimittäin siteeraa ääneen Rainer Maria Rilken Duinon elegioita, jotka runoilija kirjoitti vasta 1910–1920-luvun vaihteessa.
Boucq kuvittaa tarinan upeasti. Kuvissa ja yksittäisissä sivuissa on samaan aikaan painava tunne että huimaava vauhti. Laajat näkymät eivät estä intiimien hetkien syntymistä eikä sitä estä myöskään Jodorowskyn karu ja rujo tarina, joka löytää kauneutta sieltä, missä sitä ei pitäisi olla lainkaan. Sitä on armottomien laupeus.
Juri Nummelin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti