Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Bouncer: Armottomien laupeus

Happolänkkärisaaga jatkuu

Boucq ja Jodorowsky: Bouncer. Osa 2: Armottomien laupeus (Bouncer 2: La Pitié des bourreaux). Suom. Heikki Kaukoranta. 60 s. Jalava 2015.

Elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowskyn ja kuvittaja Boucqin ankara lännensaaga Bouncer jatkaa kulkuaan. Ensimmäinen osa Kainin silmä avasi tarinan arvoituksellisesti ja hurmeisesti eikä toinen osa, Armottomien laupeus, paljon jälkeen jää. Parhaiten tarinasta saa irti, jos ne lukee kaikki kerralla, sen verran vaikea toiseen osaan on päästä sisään.
Jodorowskyn tunnetuin elokuva lienee edelleen hänen esikoisensa, El Topo (1970). Sen psykedeeliset hippikuvastot elävät myös Bouncerissa: Armottomien laupeudessa yksikätinen hylkiö alkaa opettaa verilöylystä ainoana eloonjäänyttä nuorta poikaa tappajaksi, ja riittien kuvaus muistuttaa hyvin paljon El Topoa, varsinkin kohtauksessa, jossa pojalle syötetään hallusinogeenejä sisältäviä katkuksia.
Sarjakuva sisältää myös tahallisia anakronismeja, jotka jollakulla muulla olisivat helposti ohimenevää brassailua. Naamioitu postivaunuryöstäjä nimittäin siteeraa ääneen Rainer Maria Rilken Duinon elegioita, jotka runoilija kirjoitti vasta 1910–1920-luvun vaihteessa.
Boucq kuvittaa tarinan upeasti. Kuvissa ja yksittäisissä sivuissa on samaan aikaan painava tunne että huimaava vauhti. Laajat näkymät eivät estä intiimien hetkien syntymistä eikä sitä estä myöskään Jodorowskyn karu ja rujo tarina, joka löytää kauneutta sieltä, missä sitä ei pitäisi olla lainkaan. Sitä on armottomien laupeus.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…