Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Elokuva-arvostelu: The Duel

Uutuuslänkkäri lahkojohtajasta The Duel (USA 2016). Ohjaus: Kieran Darcy-Smith. Näyttelijät: Liam Hemsworth, Woody Harrelson. 110 min.  The Duel ei ole saanut suurta julkisuutta eikä kovin hyviä arvosteluja, vaikka siinä on kaksi tunnettua miesnäyttelijää pääosissa. Elokuvan vähäinen julkisuus voi johtua osaltaan siitä, että elokuva ei sovi perinteisiin lännenelokuvan määritelmiin. Elokuvassa länkkäriaiheet yhdistetään nykyään muodikkaaseen kuvaukseen (Walking Dead, Westworld) pahasta yhteisöstä tai lahkosta ja sen karismaattisesta johtajasta. Lisäksi kuvaukseen liitetään myös vahvoja seksuaalisia teemoja, jotka eivät ole länkkäreissä usein nähtyjä. Näyttelijänäkin tunnetun Kieran Darcy-Smithin ohjaama The Duel alkaa kuitenkin kuin mikä tahansa länkkäri: Texas Rangerina työskentelevä David Kingston (Liam Hemsworth) saa tehtäväksi selvittää, kuka tappaa Texasin ja Meksikon välisellä rajalla meksikolaisia. Ruumiit kelluvat vedessä skalpeerattuina. Onko kyse intiaanien hyökkäyksis

Sarjakuva-arvostelu: Buddy Longway

Buddy Longway vihdoin suomeksi Kun Zoomin albumisarjassa vuonna 1975 julkaistiin lännentarina nimeltä Sainuk , niin kovin moni ei olisi osannut arvata, että tarinakokonaisuuden seuraava osa saadaan suomeksi vasta yli 40 vuoden päästä. Samaan syssyyn tuli vielä kaksi seuraavaa osaa ja kaupan päälle ykkösosa uusiksi. Buddy Longway -niminen sarjakuvaintegraali nimittäin lävähti Helsingin sarjisfestareiden myyntitiskeihin syyskuussa 2016. Sveitsiläisen Deribin kirjoittamaa ja piirtämää Buddy Longwayta on moni lännen sarjakuvien ystävä kaipaillut suomeksi jo vuosikymmenien ajan. Kyseessä on eittämättä eurooppalaisen sarjakuvalänkkärin yksi kulmakivi yhdessä Blueberryn ja Comanchen kanssa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkukielisenä vuonna 1973 ja viimeinen, kahdeskymmenes osa vuonna 2006. Valtaosa albumisarjasta julkaistiin kuitenkin 1970- ja 80-luvuilla. Sarjan maineen kiiriessä tänne Pohjolan perukoille, on moni turhaan suomiversiota odotellut fani lähtenyt toivioretkelle Tuhkolman d

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016. ”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä. Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias t

Marshall Grover ja australialainen pulp

Ruudinsavun uusimmassa numerossa on kolmen artikkelin juttukokonaisuus Marshall Groveriin eli suosittujen Bill ja Ben -kirjojen tekijään liittyen. Tässä maistiaisia kahdesta jutusta, ensiksi Pentti Koskelon varsinaisesta Grover-artikkelista ja sitten Juri Nummelinin australialaista kioskikirjallisuutta laajemmin taustoittavasta jutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös amerikkalaisen lännenkirjailijan James Reasonerin muistelma Marshall Groverista eli Len Mearesista, jonka kanssa Reasoner kävi pitkään kirjeenvaihtoa.  Marshall Grover on omassa sarjassaan Jotkut lännenkirjailijat  ovat hyvinkin tuotteliaita. Toiset ovat vielä tuotteliaampia. Ja sitten on vielä Marshall Grover. Leonard Frank Meares (1921–1993)  on kirjoittanut uskomattomat 746  lännenkertomusta paitsi omalla nimellään myös monilla eri taiteilijanimillä.Tunnetuin niistä on Marshall Grover, mutta hän on käyttänyt myös nimiä Marshall McCoy, Ward Brennan ja Glen Murrell. Mearesin ja McCoyn nimellä ei ainakaan toistaiseksi

Elokuva-arvostelu: Magnificent Seven

Seitsemän rohkeaa ratsastaa jälleen The Magnificent Seven (USA 2016). Ohjaus Antoine Fuqua. Käsikirjoitus Nic Pizzolatto ja Richard Wenk. Näyttelijät Denzel Washington, Chris Pratt, Ethan Hawke, Vincent D'Onofrio, Peter Sarsgaard, Byung Hun Lee ja Manuel Garcia-Rulfo. Suomen ensi-ilta: 23.9.2016. Akira Kurosawan ja Shinobu Hashimoton tarinaa Seitsemän samuraita -klassikkoon on varioitu muissa elokuvissa vapaasti. Ensimmäisenä ehti vuonna 1960 John Sturges elokuvallaan 7 rohkeata miestä , sitten Roger Corman tuottamallaan scifi-muunnelmalla Vaarojen planeetta (1980), sen jälkeen asialla oli Bruno Mattei  barbaarielokuvallaan 7 taistelijaa (1983), ja lopulta John Lasseter animaatiollaan Ötökän elämää (1998). Kurosawan elokuvaan perustuu myös vuonna 2004 tehty anime-sarja. Uusin versio on Antoine Fuquan ohjaama The Magnificent Seven , joka tuli Suomen teattereihin alkusyksyllä 2016. Tarina elää ilmeisesti sen verran omaa elämäänsä, että Kurosawa ja Sturges on jätetty pois Fuq

Sarjakuva-arvostelu: Preacher

Hurjaa kauhusatiiria Preacher on käsikirjoittaja Garth Ennisin ja kuvittaja Steve Dillonin sekopäinen sarjakuva, joka ilmestyi alun perin vuosina 1995—2000. Preacheria kokeiltiin suomeksi ensimmäisen kerran Ruudinsavun alkuaikoina (ks. Ruudinsavu 3/2002), mutta silloin sarja jäi kesken. Nyt uusi kustantaja RW Kustannus on pannut ulos neljä komeaa kovakantista albumia, joissa Preacherin tarina pääsee pidemmälle kuin ensimmäisissä käännöksissä. Preacher on jonkinlainen sekoitus Thomas Pynchonin harhaisia salaliittoparodioita ja Dan Brownin Da Vinci -koodia (tosin vuosikausia ennen Brownia) yhdistettynä äärimmäiseen graafiseen väkivaltaan ja räkäiseen satiiriin. Ennis ja Dillon ovat ottaneet aineksia niin klassisista kuin spagettilänkkäreistäkin, kaiken maailman taivasfantasioista sekä punkin rähjäromantiikasta ja käsitelleet niitä kuin Mad-lehden rääväsuisimmat parodioijat, joilla on vuosisadan krapula. Tarinan lähtökohta jo on mieletön: Jumala jättää tehtävänsä Taivaassa, joku ta

Keikka-arvostelu: Ennio Morricone Suomessa

Seuraava juttu julkaistiin Ruudinsavussa lyhennettynä, tässä alkuperäinen versio. Kuvitus: Aapo Kukko. Morricone liikutti tunteita isolla areenalla Kun Ennio Morricone perui Suomen-konserttinsa keväällä selkävaivojen takia, aloin epäillä, mahtaako 1928 syntynyt maestro enää tulla Suomeen. Kyllä tuli. Maestron johdolla esiintyi Tshekkien kansallinen sinfoniaorkesteri ja täydennetty kotimainen Grex Musicus -kuoro. Kaikkiaan lavalla oli parisataa henkeä. Pieni mies asteli orkesterin eteen hauraan näköisenä mustassa poolopaidassa ja puvussa, kumarsi yleisölle ja alkoi johtaa. Vähin elein, enimmäkseen istualtaan, mutta mikä tunne musiikista välittyi! En kaivannut valkokankaalle filmikuvia, kuten joku ruotsalaisarvioija ja Hesarin Avola. Lähikuvat soittajista, laulajista ja maestrosta riittivät. Alussa vaskisoittimien korkeat äänet hieman särkyivät, mutta sitten tasot saatiin kohdalleen ja musiikki soi jopa hienommin kuin jäähallissa olisi odottanut. Kokoonpanon laajuus kuului muhkeana

Sarjakuva-arvostelu: Mies joka ampui Lucky Luken

AIKUISEMPAA LUCKY LUKEA Matthieu Bonhomme: Mies joka ampui Lucky Luken. Uudet seikkailut 10 (L’homme qui tua Lucky Luke). Suomentanut Annukka Kolehmainen. Egmont 2016 Keskieurooppalaiset sarjakuvakustantajat ovat oivaltaneet, että sarjakuvia lapsena kuluttaneet suuret ikäpolvet ovat vanhentuneet ja osa sen polven ihmisistä harrastaa yhä sarjakuvia. Niinpä vanhoista sankareista, kuten Pikosta ja Fantasiosta, on tehty uudentyylisiä, aikuisempia albumeita. Usein niiden tapahtumat sijoittuvat sankarien nuoruuteen. Niin on laita myös tässä Matthieu Bonhommen tekemässä Lucky Luken 70-vuotisjuhlajulkaisussa, joka saatiin suomeksi tuoreeltaan. Bonhomme (s. 1973) on kokenut sarjakuvantekijä. Hänellä on yhteensä tilillään 18 albumia 16 vuoden ajalta, mikä Suomen näkökulmasta tuntuu uskomattomalta. Ensimmäisen sarjakuvansa, lasten seikkailusarjan Victor & Anais Bonhomme piirsi Jean-Michel Darlot’n käsikirjoituksesta Okapi-lehteen vuonna 2000. Se ilmestyi albumina seuraavana vuonna. Fa

Kirja-arvostelu: Kirottu kaupunki

Suomalaisia lännentarinoita kahden vuosisadan ajalta Juri Nummelin (toimittanut): Kirottu kaupunki. Suomalaisia länkkäreitä 1820-2010-luvuilta. Turbator 2016 Kotimaisen lännentarinan historiansa Wild West Finlandin sisarteokseksi Juri Nummelin on koonnut parikymmentä novellia koko siltä ajalta, jona länkkäreitä on meillä kirjoitettu ja julkaistu. Kirja sisältää myös johdannon aiheeseen ja pienen esittelyn kustakin kirjoittajasta ja tekstistä. Jo novellien kaivaminen esiin vanhoista lehdistä, kokoelmista ja antologioista on ollut stetsoninnoston arvoinen urakka.      Osa vanhimmista tarinoista on selvästi mukana lähinnä historiallisuutensa vuoksi. Esim. alun perin Wiikko-Sanomissa julkaistu Tarina intiaanin ja uudisasukkaan kohtaamisesta viehättää lähinnä vanhahtavan tyylinsä vuoksi. Ernesti Turvamäen Kivisydän taas on saksan kautta suomennettu lyhennelmä Gustave Aimardin kirjasta, mutta se on myös osa ensimmäistä kotimaista lännenkirjaa.      Fredrika Runebergin Intiaanivaimo se

Sarjakuva-arvostelu: Bouncer 3

Bouncer jo kolmanteen osaan François Boucqin piirtämä ja Alejandro Jodorowskyn kirjoittama Bouncer-sarja on tullut Suomessakin jo kolmanteen osaan. Tarinassa ei taaskaan siekailla turhia. Ankeus ja inhorealismi vellovat päällimmäisenä, kun heti alkajaisiksi Bouncer joutuu hirttämään lapsia syöneen ihmisraunion. Tämän jälkeen Bouncer, tunnettu tappaja, rientää alttarille rakastamansa Naomin, ansioitunut ilotyttö, kanssa vain tullakseen jätetyksi viime metreillä. Ja tämä kaikki on vain alkua tapahtumien vyörylle. Meininki on sen verran tutun oloista aiemmista tarinoista, että niistä pitäneet takuulla pitävät myös tästä uutukaisesta. Tarinasta tai oikeastaan koko albumisarjasta on vaikea löytää mitään muuta kuin ihmisen elämän synkimpiä sävyjä. Ihmishenget ovat alennusmyynnissä, rakkaus kaupan ja hyvin usein ystävyyskin lunastetaan rahalla. On sanottu, että Bouncer on sukua varhaisemmille Blueberry ja Comanche -sarjoille. Mitään muuta yhteistä näillä ei kuitenkaan ole kuin genre, forma

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi