Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Mies joka ampui Lucky Luken

AIKUISEMPAA LUCKY LUKEA

Matthieu Bonhomme: Mies joka ampui Lucky Luken. Uudet seikkailut 10 (L’homme qui tua Lucky Luke). Suomentanut Annukka Kolehmainen. Egmont 2016

Keskieurooppalaiset sarjakuvakustantajat ovat oivaltaneet, että sarjakuvia lapsena kuluttaneet suuret ikäpolvet ovat vanhentuneet ja osa sen polven ihmisistä harrastaa yhä sarjakuvia. Niinpä vanhoista sankareista, kuten Pikosta ja Fantasiosta, on tehty uudentyylisiä, aikuisempia albumeita. Usein niiden tapahtumat sijoittuvat sankarien nuoruuteen.
Niin on laita myös tässä Matthieu Bonhommen tekemässä Lucky Luken 70-vuotisjuhlajulkaisussa, joka saatiin suomeksi tuoreeltaan. Bonhomme (s. 1973) on kokenut sarjakuvantekijä. Hänellä on yhteensä tilillään 18 albumia 16 vuoden ajalta, mikä Suomen näkökulmasta tuntuu uskomattomalta.
Ensimmäisen sarjakuvansa, lasten seikkailusarjan Victor & Anais Bonhomme piirsi Jean-Michel Darlot’n käsikirjoituksesta Okapi-lehteen vuonna 2000. Se ilmestyi albumina seuraavana vuonna. Fabien Vehlmanin kanssa hän teki viisi albumia historiallista sarjaa Le Marquis d'Anaon 2002-2008. Kokonaan omin päin on syntynyt esihistoriallinen albumi L'Âge de raison vuonna 2002 ja nyt jo viisi osaa historiallista lasten seikkailusarjaa Estebanin matkoista.
Gwen de Bonnevalin käsikirjoituksista Bonhomme piirsi neljän albumin mittaisen fantasiasarjaa Messire Guillaume. Lewis Trondheimin kanssa Bonhomme teki 2010 absurdin mustavalkoalbumin Omnivisibilis. Sen jälkeen Trondheim ja Bonhomme ovat saanet aikaan kaksi Texas Cowboys -länkkärialbumia, joiden tarinat ilmestyivät ensin Spiroussa.
Bonhommen kokemuksen huomaa hänen Lucky Lukessaan. Tarina alkaa yhden sivun kohtauksella, jonka lopuksi Luke makaa kasvoillaan mutaisella kadulla. Sitten palataan pari päivää taaksepäin siihen hetkeen, jolloin Luke saapuu sateisessa yössä Froggytowniin ja kohtaa sen omalaatuiset asukkaat.
Mukana on länkkärien vakiohahmoja: sivullisena pysyttelevä kapakoitsija, keuhkotautinen tappaja, epäilyttävä veljessarja sheriffeinä, vanha mainari, parannuksen tehnyt kapakkatyttö, häilyvät kaupunkilaiset, uhkaavat ja uhanalaiset intiaanit. Bonhomme kuljettaa tarinaa 50-luvun amerikkalaisista lännenfilmeistä tuttuun rivakkaan tyyliin. Mainio on juokseva gag Luken tupakantuskasta, joka kasvaa lopulta huikeisiin mittoihin. Tarina pysyy silti koko ajan uskottavan rajoissa. Goscinnymaiseen satiiriin ei edes pyritä.
Bonhommen taipuisa piirrostyyli tasapainoilee tässä albumissa onnistuneesti realistisen ja Morrisin karika-tyylin välillä. Kuvakulmaa ja -kokoa Bonhomme vaihtaa useammin kuin Morris. Italowesterneistä on selvästi otettu vaikutteita.
Morrisin tapaan Bonhomme viljelee näköiskuvia filmitähdistä. Mukana ovat ainakin Robert Mitchum ja Lee Marvin. Heidän hahmonsa myös ovat ehkä albumin koskettavimmat.
Mielelläni lukisin suomeksi toisenkin Bonhommen Lucky Luken. Tai sitten vaikka Texas Cowboysia. Englanniksi hänen sarjoistaan on Lucky Luken lisäksi käännetty Anaonin markiisin ensimmäinen osa.

Tapani Bagge

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…