Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Sinitakit: Nukketeatteri

Ratsuväkikomedian paluu

Sinitakit: Nukketeatteri (Puppet Blues, 1997). Zoom Teufel 2017. Käsikirjoitus: Raoul Cauvin. Piirros: Willy Lambil. Värit: Leonardo. Suomennos: Anssi Rauhala. Tekstaus: Rasmus Brink Kronholm.

Zoon Teufel on turkulaisen Zun Teufelin ja tanskalaisen Zoomin yhteisyritys, joka tuo Suomeen keskieurooppalaista seikkailusarjakuvaa. Yhdeksi avaussarjaksi on valittu Sinitakit, jota Semic julkaisi aikoinaaN yhden suomennoksen Trumf-sarjassa 1973 ja toisen omassa sarjassaan viisitoista vuotta myöhemmin. Kummallakaan kerralla ei jatkoa seurannut.
    Sinitakit sai alkunsa 1968, kun Morris lähti Lucky Lukeineen Spirou-lehdestä Piloteen, jota toimitti hänen käsikirjoittajansa Goscinny. Aloitteleva käsikirjoittaja Raoul Cauvin sai tehtäväkseen kehittää aiemminkin koomisia lännensarjoja piirtäneen Louis Salvériuksen eli Salvén kanssa uusi lännensarja Spiroulle.
    Alkuun Sinitakit koostui sivun tai parin mittaisista gageista, joissa ratsuväenosasto otti yhteen intiaanien kanssa. Kun siirryttiin albumimittaisiin seikkailuihin ja sisällissotaan, Salvé alkoi kehitellä puolirealistista tyyliä. Ensimmäinen albumimittainen tarina Ruutipartio pulassa (1969, suomennos 1973) on kuitenkin vielä ehtaa pottunokkatyyliä, ja intiaanien parissa siinä liikutaan.
    Salvé kuoli 1972, neljättä albumia piirtäessään. Sen teki loppuun Willy Lambil, joka jatkaa sarjaa yhä Cauvinin kanssa, vaikka on jo 81-vuotias. Sinitakkeja on ranskaksi ilmestynyt kaikkiaan 60 albumia. Sarja on ollut suuri menestys. Viime vuonna siitä julkaistiin myös kollegojen tekemä tribuuttialbumi.
    Lambil oli aiemmin piirtänyt realistiseen tyyliin. Hänen käsissään sarja onkin kehittynyt niin, että lähinnä vain päähenkilöt korpraali Blutch ja kersantti Chesterfield ovat säilyttäneet pottunokkaisen ulkomuotonsa.
    Käsikirjoittaja Cauvin täyttää syyskuussa vasta 79 vuotta. Noin 250 albumia kirjoittanut veteraani tunnetaan Suomessa lähinnä kieltolakiajan Chicagoon sijoittuneesta Sammy Day -sarjasta, jota piirsi Berck. Sammy Dayn vauhdikkuuteen ei ainakaan Nukketeatteri-albumissa pyritäkään, vaan pikemminkin satiiriin.
    Lambilin kanssa Cauvin on tehnyt myös sivun mittaista sarjaa Pauvre Lampil (”Lampil-parka”), joka on kertovinaan Sinitakkien piirtäjän ja käsikirjoittajan sekä heidän perheidensä elämästä. Cauvin ja muut Spirou-lehden tekijät esiintyvät sarjassa omalla nimellään.
    Sammy Dayn ja hänen pomonsa Jack Attawayn sekä Lampilin ja Cauvinin tavoin sinitakit Blutch ja Chesterfield ottavat jatkuvasti yhteen. Korpraali mieluummin väistelee velvollisuuksia, kun taas kersantti on vannoutunut ratsuväen mies. Silti he loppujen lopuksi löytävät yhteisen sävelen ja ratkaisevat ongelman.
    Nukketeatterissa valokuvaaja William Sutton lähetetään Blutchin ja Chesterfieldin osaston riesaksi ottamaan ylväiksi ja innostaviksi lavastettuja kuvia sotatilanteista. Upseerit suhtautuvat tehtävään vaihtelevasti sen mukaan, miten arvelevat sen vaikuttavan uraansa. Jutussa mainitaan todelliset sisällissotakuvaajat Brady ja Gardner, jotka eivät suostuneet lavastuksiin. Lopussa peliin puuttuu presidentti Lincoln.
    Kaiken kaikkiaan Nukketeatteri on länkkärien ystäville lukemisen arvoinen albumi. Sinitakkeja toivoisi suomennettavan tällä kertaa enemmänkin.  
Tapani Bagge




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1